Digitaalinen koulu - koronan aikana



Koronan takia koulut ovat joutuneet muuttamaan opetustaan. Kaikki koulut ovat siirtyneet etäopetukseen tämän takia. Tämä on täysin uutta peruskouluissa, lukioissa sekä ammattikouluissa. Yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ovat toteuttaneet tätä jo jonkin verran, joten tämä oli ehkä helpompi siirtymä heille. Vaikkakin uskon että jokainen koulu ja opettaja on joutunut mukautumaan paljon etäopetuksen johdosta. Ja varsinkin oppilaat ovat joutuneet oppimaan nopeasti etäkoulun. Olen myös miettinyt, miten oppilaiden etäopetus toteutetaan, jos oppilaalla ei ole tietokonetta eikä pääse käsiksi tällaiseen...


Peruskoulussa on varmasti eniten ongelmia ja vaikeinta toteuttaa sillä oppilaat eivät ole tottuneet etäopetukseen, eikä heillä välttämättä ole motivaatiota opiskella kotona. Lukiossa tämä on taas mahdollisuus. On mahdollista, että lukio siirtyisi etäopetukseen osittain myös koronan jälkeen. Kunhan etäopetuksen laatu on vain hyvää. Oppilailla on myös huoli, onko opetuksen taso hyvää ja onko etäopetuksista mahdollista oppia yhtä hyvin kuin itse koulussa. (Suomen lukiolaisliitto, 2020.)

Ammattikouluissa on varmasti todella vaikeaa toteuttaa etäopetusta. Mietitään vaikka kokki ja kampaaja opiskelijoita. On varmasti vaikea saada samanlaista käytännön opetusta ja kokemusta netistä, kun itse koulussa. Näytötkin on jouduttu siirtämään ja työharjoitteluita perumaan (Sakki RY, 2020.). Esimerkiksi ravintolat ovat kiinni ja kampaamoissa ei käy juurikaan asiakkaita ei yrityksillä ole ollut tarvetta työharjoittelijoihin. 

Koulut ovat käyttäneet hyväkseen esimerkiksi Zoom ja Teams alustoja. Näiden molempien avulla on voitu pitää etäluentoja ja tunteja oppilaille. Näin on pystytty pitämään edes jollakin tasolla samaa rakennetta kuin normaalisti kouluissa. Oppilaat ovat saaneet teorian opetuksen luennoilla ja sitten on annettu etätehtäviä, jotka oppilaat ovat tehneet kotona. Ainakin peruskoulussa on myös järjestetty tukiopetuksia. Tällöin opettajat ovat ottaneet etäyhteyden oppilaaseen ja tehneet heidän kanssansa tehtäviä ja käyneet opetuksen aiheita läpi.

Itse olen kokenut etäopiskelun vaihtelevaksi. Joillakin kursseilla on ollut helppoa etäopiskella enkä ole huomannut juurikaan eroa normaaliin. Joillakin kursseilla olen ollut todella pihalla, kun lähiopetusta ei ole ollut eikä opettajaa näe säännöllisesti. Tällöin ei ole voinut keskustella opettajien kanssa tehtävistä eikä kysellä samalla tavalla kysymyksiä. Olen myös huomannut, että kaikki tapahtuu hitaammin. Kun on lähiopetusta, voitte käydä keskustelun muutamassa minuutissa ja olet saanut selvyyden kysymykseen. Kun nyt taas esimerkiksi sähköpostien välityksellä tässä saattaa kestää monta päivää.


Lähteet:

Sakki RY, 2020. Koronaviruksen vaikutus amislaisten arkeen. Luettavissa: https://sakkiry.fi/koronaviruksen-vaikutus-amislaisten-arkeen/ Luettu: 26.4.2020

Suomen lukiolaisliitto, 2020. Luettavissa: https://lukio.fi/etaopetus/ Luettu: 26.4.2020

Kommentit

  1. Mielenkiintoista pohdintaa. Olen samaa mieltä peruskoulun etäopetuksen haasteista, peruskoulussa koulun puolesta tulee kirjat ym. eikä tavallisesti ilmeisesti voida vaatia investointia tietokoneeseen. Kappaleet ovat mukavan pituisia ja kirjoitus sujuvaa ja johdonmukaista. Hyvä huomio siitä, miten lukioissakin voitaisiin alkaa implementoida enemmän etäopetusta. Kaikkiaan hyvin jäsennelty teksti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti