Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Digitaalinen koulu - koronan aikana

Kuva
Koronan takia koulut ovat joutuneet muuttamaan opetustaan. Kaikki koulut ovat siirtyneet etäopetukseen tämän takia. Tämä on täysin uutta peruskouluissa, lukioissa sekä ammattikouluissa. Yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ovat toteuttaneet tätä jo jonkin verran, joten tämä oli ehkä helpompi siirtymä heille. Vaikkakin uskon että jokainen koulu ja opettaja on joutunut mukautumaan paljon etäopetuksen johdosta. Ja varsinkin oppilaat ovat joutuneet oppimaan nopeasti etäkoulun. Olen myös miettinyt, miten oppilaiden etäopetus toteutetaan, jos oppilaalla ei ole tietokonetta eikä pääse käsiksi tällaiseen... Peruskoulussa on varmasti eniten ongelmia ja vaikeinta toteuttaa sillä oppilaat eivät ole tottuneet etäopetukseen, eikä heillä välttämättä ole motivaatiota opiskella kotona. Lukiossa tämä on taas mahdollisuus. On mahdollista, että lukio siirtyisi etäopetukseen osittain myös koronan jälkeen. Kunhan etäopetuksen laatu on vain hyvää. Oppilailla on myös huoli, onko opetuksen taso hyv...

Verkkokaupat

Kuva
Verkkokauppa on internetissä toimiva kauppa. Jotkut kaupat toimivat vain verkkokaupan välityksellä ja joillain kaupoilla on niin kivijalka myymälä kuin verkkokauppakin. Ja on toki vielä paljon kauppoja, joilla on vain kivijalkamyymälä. Ja uskon ettei kaikilla myymälöillä ole aikomustakaan perustaa verkkokauppaa. Monet kaupat ovat joutuneet perustamaan verkkokaupan tai parantamaan heidän verkkokauppaansa nyt koronan aikana. Esimerkiksi huonekalukauppa Cobello on joutunut parantelemaan huonekalukauppaansa. Heillä oli verkkokauppa ennen koronaa, mutta nyt koronan aikana he ovat parannelleet sitä ja lisänneet tuotteita sivustolle. Cobello on yksi näistä yrityksistä, jotka eivät uskoneet tarvitsevansa kunnollista verkkokauppaa ennen koronaa. Nyt heille on tullut kiire ja he yrittävät korjata tilannetta mahdollisimman nopeasti.  Nyt varsinkin koronan aikana verkkokauppojen merkitys on paljon merkittävämpi. Kun ihmiset eivät pääse käymään kaupoissa normaalisti, mutta haluavat kuitenk...

Digitaalisuus tulevaisuudessa

Kuva
Liiketoiminta muuttuu jatkuvasti enemmän ja enemmän digitaaliseen suuntaan. Kuten kerroin viimeksi on tähän nykytilanteeseen tultu nopeasti. Ja varsinkin viimeisten vuosikymmenten aikana liiketoiminta on muuttunut todella paljon. Liiketoimintaa yritetään kokoajan helpottaa ja toimintaketjuja nopeuttaa. Melkein jokainen edellinenkin digitaalinen liiketoiminta innovaatio on kehitetty nopeuttamaan prosesseja ja helpottamaan työntekijöiden työntekoa. Korona on vauhdittanut paljon liiketalouden digitalisoitumista ja luulen että nyt korona aika yritykset ovat ottaneet paljon sellaisia askeleita, joita eivät olisi ottaneet ilman koronaa. Nyt koronan aika on monet yritykset joutuneet digitalisoitumaan. Perinteinen myynti esimerkiksi ravintoloista on tällä hetkellä kielletty, on ravintolat joutuneet löytämään uuden tavan pitämään liiketoimintaa yllä. Monet ravintolat ovat heränneet tilanteeseen ja päättyneet yhteistyöhän Woltin ja Foodoran kanssa. Wolt ja Foodora toimittavat ruok...

Digitalisuuden historia

Kuva
Digitaalinen vallankumous kuvaa historian vaihetta, jossa mekaanisesta ja elektroniikan teknologiasta siirryttiin digitaalisen teknologian pariin. Vallankumous alkoi 1950–1970-lukujen välillä. Alkuun tuli pieniä muutoksia, kuten tietokoneet sekä tiedontallennusjärjestelmät. Nämä tuotteet ovat vieläkin keskeisessä osassa digitaalista aikaa. Nämä tuotteet ovat muuttuneet paljon siitä ajasta, kun ne ovat keksitty. (Mansikkamedia, 2020.) Myös vuonna 1990-luvulla tapahtui paljon muutoksia. Silloin tietokone- ja viestintäteknologia koki paljon muutoksia. Tämän johdosta kehittyivät esimerkiksi digitaaliset matkapuhelimet, internet sekä tietokoneet. Tämä aikakausi mahdollisti sen, että uutta teknologiaa voitiin keksiä. Tällöin keksittiin esimerkiksi sähköiset lennättimet, jotka siirsivät viestejä johdinta pitkin sähköisesti. Tämä mahdollisti tiedon levittämisen käyttäen digitaalisia signaaleja. (Mansikkamedia, 2020.) Digitalisoituminen on muuttanut lähes kaiken ympärillämme, jo...

Tekoäly ja miten se vaikuttaa työpaikkoihin

Kuva
Tekoäly on tietokone tai tietokoneohjelma, joka pystyy suorittamaan älykkäitä toimintoja. Tarkemmin tekoälyä ei voi oikeastaan selittää, sillä älyn käsite on niin avoin. Tekoälyn tarkoitus on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja suorittaa tehtäviä samalla tavalla kuin ihminen tekisi. (Tekoäly.info, 2020.) On olemassa vahvaa ja heikkoa tekoälyä. Vahvan ja heikon tekoälyn erona on, että heikko pystyy suorittamaan vain ennalta määrättyjä tehtäviä. Vahva tekoäly sen sijaan pystyy ajattelemaan itse samalla tavalla kuin ihminen. Mutta vahvaa tekoälyä ei olla vielä luotu kunnolla eikä otettu käyttöön. (Tekoäly.info, 2020.) Yleisesti tekoälyä käytetään teollisuudessa, markkinoinnissa, tiedonlouhinnassa, puheentunnistuksessa, oppimisessa, suunnittelussa, ongelmanratkomisessa, peleissä, lääketieteessä, rahoitusalalla ja kuljetuksessa. Tekoäly on vienyt monia työpaikkoja näillä aloilla ja tulee varmasti viemään tulevaisuudessa vielä lisää. Tekoäly luo samalla paljon työpaikkoja. Vu...

Digitaalinen liiketoiminta

Kuva
Digitaalinen liiketoiminta on käsitteenä todella laaja ja ehkä vähän vaikea ymmärtää. Helpoiten sen voi selittää, että liiketoimintaprosessit muutetaan digitaaliseen muotoon tai fyysinen tuote tai palvelu muutetaan digitaaliseksi. Digitaalisuus on jo normalisoitunut yritys elämässä ja nykyään on oudompaa, jos yritys ei ole jo digitalisoitunut. Jos yritys ei ole vielä digitalisoitunut on se jäänyt jo vähän jälkeen ja ei ole enää kilpailukykyinen. Digitaalinen liiketoiminta muuttuu jatkuvasti ja kokoajan kehitetään uusia innovaatiota. Yritysten kannattaa olla siis tarkkoja, etteivät he jää jälkeen. Digitalisoituminen on nopeuttanut yritysten toimintaa. Digitalisointi on mahdollistanut sen, että tiettyjä asioita, kuten markkinointia ja myynnin prosesseja on voitu automatisoida. Tämä jättää yritykselle myös aikaa keskittyä muihin asioihin ja kehittämään heidän muita osa-alueita. Hyvin digitalisoituja yrityksiä ovat esimerkiksi Netflix ja Zalando. Molemmat ovat kehittäneet to...