Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Etätyöskentely - haasteet ja hyödyt

Kuva
Koronaviruksen myötä etätyöt yleistyivät ja tämä on muuttanut monen arkea merkittävästi. Myös kun koulut siirtyivät etäopetukseen, saattoi joidenkin kotona olla hyvinkin vilkasta. Vanhemmat yrittävät molemmat olla etä-palavereissa vanhempi lapsi yrittää keskittyä matikan etäopetukseen ja nuorimmat lapset leikkivät ja huutavat olohuoneessa. Tällaisessa tilanteessa vanhemmilla on varmasti hyvin vaikeaa keskittyä työskentelyyn. Myös ruokailu voi aiheuttaa päänvaivaa nyt etätyöskentelyn ohella, varsinkin jos on lapsia, jotka pitäisi myös ruokkia.    Yle oli tehnyt kyselyn huhtikuun alussa, jonka mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätyöskentelyyn. Ja heistä puolet haluavat jatkaa etätyöskentely koronan jälkeenkin. Uskon että tähän vaikuttaa paljon myös se millainen tilanne sinulla on kotona. Onko sinulla lapset kotona tai muita häiriöntekijöitä. Minä itse pidän etätyöskentelystä ja mielestäni se on kivaa vaihtelua. (Pekka Pantsu, 2020.)   If on myös te...

Digitaalisuus terveydehoidon tukena

Kuva
  Nyt korona aika terveydenhoidosta on paljon puhuttu. Se sai minut ajattelemaan, mitä kaikkea yhteistä näillä on. Miten digitaalisuus liittyy terveydenhuoltoon ja mitä tämä tarkoittaa korona tilanteen kannalta.   Digitaalisuus on tullut myös suureksi osaksi terveydenhuoltoa. Digitaaliseen terveyden huoltoon kuuluvat muun muassa digitaaliset sairaalat, IT-järjestelmät (terveydenhuollon ERP-toiminnanohjausjärjestelmät), päälle puettava lääketieteellinen teknologia, ennakoiva terveydenhuolto ja lisäksi tekoälyn ja kognitiivisen arvioinnin hyödyntäminen sairauksien diagnosoinnissa, lääketutkimuksissa ja suunnittelussa. En ole koskaan ajatellut, että terveydenhuollossakin digitaalisuus on näin läsnä. Vaikka nyt kun ajattelee, onhan se järkevää. (Petri Vähäkainu, 2018)   Digitaalinen terveydenhuolto on jo vahvasti tätä päivää ja tulee kehittymään vielä lisää ja varmasti ottamaan isomman roolin terveydenhuollossa. Esimerkiksi lähitulevaisuudessa ja jokseenkin nykyään ...

Cookies - Mitkä keksit..?

Kuva
  Mitä ovat nämä keksit ja miten ne liittyvät digitalisuuteen mitenkään? Ei niinkään keksit vaan cookies, suomeksi tunnetummin evästeet. Monelle tämäkään ei välttämättä tarkoita mitään. Mutta ei hätää käymme nyt läpi mitä ne ovat ja mihin tarkoitukseen niitä käytetään.    Eväste on siis dataa mitä palvelin kerää sinusta. Ne helpottavat verkossa liikkumista tallentamalla selaustietoja. Evästeet avulla sivustot pitävät sinut sisäänkirjautuneena, muistaa asetuksesi ja antaa sinulle paikallisia tietoja sijaintisi perusteella. Evästeitä on kahta eri tyyppiä. Ensimmäisen osapuolen evästeet. Nämä ovat siltä sivulta mikä sinulla on avoinna. Kolmannen osapuolen evästeet ovat taas peräisin muilta sivuilta. Näihin kuuluu sivustot, jotka omistavat mainoksia, kuvia ja muita sisältöjää, joita käytetään avaamallasi sivulla. (Google, 2020.)   Esimerkiksi kun olet nettishoppailemassa evästeet tallentavat ostoskorisi. Esimerkiksi jos katselet tänään verkkokaupassa vaatteita ...

Mitä jos koronavirus olisi tullut jo 25 vuotta sitten?

Kuva
  Korona on nyt ollut etusivu uutinen jo muutaman kuukauden. On puhuttu paljon siitä, miten korona on vaikuttanut kaikkeen ja miten kaikki on muuttunut viimeisen kahden kuukauden aikana todella paljon. Mutta mitä olisi tapahtunut, jos korona olisikin iskenyt 25 vuotta sitten? Miten koulutus ja etätyöt olisi hoidettu, kun silloin ei ollut samanlaisia valmiuksia kuin nyt…   Vuonna 1995 digitaalisuus ei ollut niin vahvasti läsnä niin kuin nykyään. Ei olisi ollut samanlaisia mahdollisuuksia järjestää opiskelua etänä tai töitä etänä. Jokaisella perheellä ei tuohon aikaan ollut tietokoneita eikä se ollut todellakaan niin yleistä, kun nykyään. Moni ei myöskään osannut käyttää tietokoneita. Videopuhelut oli jo keksitty mutta niiden käyttö oli todella harvinaista vielä tähän aikaan. Käytännössä ainoa yhteys ulkomaailmaan olisi lankapuhelin, televisio, radio sekä sanomalehti (jos olet tilannut sellaisen) (Kristian Niemietz, 2020.).   Yrityksillä ei olisi ollut samanlaisia m...

Sosiaalinen media

Kuva
Sosiaalinen media on tullut todella isoksi osaksi monien arkea. Mielestäni ehkä vähän liiankin isoksi. Monet heräävät ja avaavat ensimmäisenä Instagramin ja viimeisenä katsovat sen viimeisenä ennen nukkumaan menoa.    Sosiaalinen media tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, jossa jokainen käyttäjä voi olla aktiivinen viestijä tai sisällöntuottaja. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu yleensä monelta monelle. Esimerkiksi kun julkaiset kuvan Instagramissa, julkaiset sen monen eri käyttäjän nähtäväksi ja samoin nämä käyttäjät julkaisevat omat kuvansa toisten käyttäjien nähtäviksi. "Sosiaalinen media" on termi, jota alettiin käyttämään yleisesti vuonna 2009.  Ennen tätä termiä sillä on ollut muitakin termejä, kuten web2.0 sekä uusmedia. (Piilotettu aarre, 2020.)   Myös yritysmaailmassa on otettu käyttöön sosiaalinen media. Yrityksien sivustot ovat yleensä julkisia ja ovat kaikille näkyvillä. Uskon että nykyään suurin osa ihmisistä etsii tietoa yrityksi...

Digitaalisuus varhaiskasvatuksessa

Kuva
Viime postauksessa kävimme läpi, miten digitaalisuutta on käytetty koulussa apuna ja eniten, miten korona on vaikuttanut digitaaliseen kouluun. Tässä postauksessa avaan, miten digitaalisuus on otettu osaksi varhaiskasvatuksessa.  Varhaiskasvatukseen on lisätty pikkuhiljaa kokoajan enemmän digitaalisia ominaisuuksia. Ensiksi nämä tulivat työntekijöille ja heidän työtään helpottamaan. Sitten henkilökunnan ja vanhempien väliseen kommunikoimiseen. Päiväkodeilla on nykyään nettisivustot jonne lastentarhaopettajat voivat ladata lasten piirustuksia ja esimerkiksi kuvia päiväkodin retkistä ja muista tapahtumista. Nettisivujen avulla opettajat pystyvät myös ilmoittamaan tapahtumista ja muista tärkeistä asioista nopeasti vanhemmille. Uskon että nyt esimerkiksi koronan aikana tämä on tullut tarpeen. Vanhemmille on voitu ilmoittamaan nopeasti päiväkodin uusista säännöistä ja käytännöistä.  Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan on otettu mukaan myös erilaisia digitaalisia tai...

Digitaalinen koulu - koronan aikana

Kuva
Koronan takia koulut ovat joutuneet muuttamaan opetustaan. Kaikki koulut ovat siirtyneet etäopetukseen tämän takia. Tämä on täysin uutta peruskouluissa, lukioissa sekä ammattikouluissa. Yliopistot sekä ammattikorkeakoulut ovat toteuttaneet tätä jo jonkin verran, joten tämä oli ehkä helpompi siirtymä heille. Vaikkakin uskon että jokainen koulu ja opettaja on joutunut mukautumaan paljon etäopetuksen johdosta. Ja varsinkin oppilaat ovat joutuneet oppimaan nopeasti etäkoulun. Olen myös miettinyt, miten oppilaiden etäopetus toteutetaan, jos oppilaalla ei ole tietokonetta eikä pääse käsiksi tällaiseen... Peruskoulussa on varmasti eniten ongelmia ja vaikeinta toteuttaa sillä oppilaat eivät ole tottuneet etäopetukseen, eikä heillä välttämättä ole motivaatiota opiskella kotona. Lukiossa tämä on taas mahdollisuus. On mahdollista, että lukio siirtyisi etäopetukseen osittain myös koronan jälkeen. Kunhan etäopetuksen laatu on vain hyvää. Oppilailla on myös huoli, onko opetuksen taso hyv...

Verkkokaupat

Kuva
Verkkokauppa on internetissä toimiva kauppa. Jotkut kaupat toimivat vain verkkokaupan välityksellä ja joillain kaupoilla on niin kivijalka myymälä kuin verkkokauppakin. Ja on toki vielä paljon kauppoja, joilla on vain kivijalkamyymälä. Ja uskon ettei kaikilla myymälöillä ole aikomustakaan perustaa verkkokauppaa. Monet kaupat ovat joutuneet perustamaan verkkokaupan tai parantamaan heidän verkkokauppaansa nyt koronan aikana. Esimerkiksi huonekalukauppa Cobello on joutunut parantelemaan huonekalukauppaansa. Heillä oli verkkokauppa ennen koronaa, mutta nyt koronan aikana he ovat parannelleet sitä ja lisänneet tuotteita sivustolle. Cobello on yksi näistä yrityksistä, jotka eivät uskoneet tarvitsevansa kunnollista verkkokauppaa ennen koronaa. Nyt heille on tullut kiire ja he yrittävät korjata tilannetta mahdollisimman nopeasti.  Nyt varsinkin koronan aikana verkkokauppojen merkitys on paljon merkittävämpi. Kun ihmiset eivät pääse käymään kaupoissa normaalisti, mutta haluavat kuitenk...

Digitaalisuus tulevaisuudessa

Kuva
Liiketoiminta muuttuu jatkuvasti enemmän ja enemmän digitaaliseen suuntaan. Kuten kerroin viimeksi on tähän nykytilanteeseen tultu nopeasti. Ja varsinkin viimeisten vuosikymmenten aikana liiketoiminta on muuttunut todella paljon. Liiketoimintaa yritetään kokoajan helpottaa ja toimintaketjuja nopeuttaa. Melkein jokainen edellinenkin digitaalinen liiketoiminta innovaatio on kehitetty nopeuttamaan prosesseja ja helpottamaan työntekijöiden työntekoa. Korona on vauhdittanut paljon liiketalouden digitalisoitumista ja luulen että nyt korona aika yritykset ovat ottaneet paljon sellaisia askeleita, joita eivät olisi ottaneet ilman koronaa. Nyt koronan aika on monet yritykset joutuneet digitalisoitumaan. Perinteinen myynti esimerkiksi ravintoloista on tällä hetkellä kielletty, on ravintolat joutuneet löytämään uuden tavan pitämään liiketoimintaa yllä. Monet ravintolat ovat heränneet tilanteeseen ja päättyneet yhteistyöhän Woltin ja Foodoran kanssa. Wolt ja Foodora toimittavat ruok...

Digitalisuuden historia

Kuva
Digitaalinen vallankumous kuvaa historian vaihetta, jossa mekaanisesta ja elektroniikan teknologiasta siirryttiin digitaalisen teknologian pariin. Vallankumous alkoi 1950–1970-lukujen välillä. Alkuun tuli pieniä muutoksia, kuten tietokoneet sekä tiedontallennusjärjestelmät. Nämä tuotteet ovat vieläkin keskeisessä osassa digitaalista aikaa. Nämä tuotteet ovat muuttuneet paljon siitä ajasta, kun ne ovat keksitty. (Mansikkamedia, 2020.) Myös vuonna 1990-luvulla tapahtui paljon muutoksia. Silloin tietokone- ja viestintäteknologia koki paljon muutoksia. Tämän johdosta kehittyivät esimerkiksi digitaaliset matkapuhelimet, internet sekä tietokoneet. Tämä aikakausi mahdollisti sen, että uutta teknologiaa voitiin keksiä. Tällöin keksittiin esimerkiksi sähköiset lennättimet, jotka siirsivät viestejä johdinta pitkin sähköisesti. Tämä mahdollisti tiedon levittämisen käyttäen digitaalisia signaaleja. (Mansikkamedia, 2020.) Digitalisoituminen on muuttanut lähes kaiken ympärillämme, jo...

Tekoäly ja miten se vaikuttaa työpaikkoihin

Kuva
Tekoäly on tietokone tai tietokoneohjelma, joka pystyy suorittamaan älykkäitä toimintoja. Tarkemmin tekoälyä ei voi oikeastaan selittää, sillä älyn käsite on niin avoin. Tekoälyn tarkoitus on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja suorittaa tehtäviä samalla tavalla kuin ihminen tekisi. (Tekoäly.info, 2020.) On olemassa vahvaa ja heikkoa tekoälyä. Vahvan ja heikon tekoälyn erona on, että heikko pystyy suorittamaan vain ennalta määrättyjä tehtäviä. Vahva tekoäly sen sijaan pystyy ajattelemaan itse samalla tavalla kuin ihminen. Mutta vahvaa tekoälyä ei olla vielä luotu kunnolla eikä otettu käyttöön. (Tekoäly.info, 2020.) Yleisesti tekoälyä käytetään teollisuudessa, markkinoinnissa, tiedonlouhinnassa, puheentunnistuksessa, oppimisessa, suunnittelussa, ongelmanratkomisessa, peleissä, lääketieteessä, rahoitusalalla ja kuljetuksessa. Tekoäly on vienyt monia työpaikkoja näillä aloilla ja tulee varmasti viemään tulevaisuudessa vielä lisää. Tekoäly luo samalla paljon työpaikkoja. Vu...

Digitaalinen liiketoiminta

Kuva
Digitaalinen liiketoiminta on käsitteenä todella laaja ja ehkä vähän vaikea ymmärtää. Helpoiten sen voi selittää, että liiketoimintaprosessit muutetaan digitaaliseen muotoon tai fyysinen tuote tai palvelu muutetaan digitaaliseksi. Digitaalisuus on jo normalisoitunut yritys elämässä ja nykyään on oudompaa, jos yritys ei ole jo digitalisoitunut. Jos yritys ei ole vielä digitalisoitunut on se jäänyt jo vähän jälkeen ja ei ole enää kilpailukykyinen. Digitaalinen liiketoiminta muuttuu jatkuvasti ja kokoajan kehitetään uusia innovaatiota. Yritysten kannattaa olla siis tarkkoja, etteivät he jää jälkeen. Digitalisoituminen on nopeuttanut yritysten toimintaa. Digitalisointi on mahdollistanut sen, että tiettyjä asioita, kuten markkinointia ja myynnin prosesseja on voitu automatisoida. Tämä jättää yritykselle myös aikaa keskittyä muihin asioihin ja kehittämään heidän muita osa-alueita. Hyvin digitalisoituja yrityksiä ovat esimerkiksi Netflix ja Zalando. Molemmat ovat kehittäneet to...