Digitaalisuus varhaiskasvatuksessa



Viime postauksessa kävimme läpi, miten digitaalisuutta on käytetty koulussa apuna ja eniten, miten korona on vaikuttanut digitaaliseen kouluun. Tässä postauksessa avaan, miten digitaalisuus on otettu osaksi varhaiskasvatuksessa. 

Varhaiskasvatukseen on lisätty pikkuhiljaa kokoajan enemmän digitaalisia ominaisuuksia. Ensiksi nämä tulivat työntekijöille ja heidän työtään helpottamaan. Sitten henkilökunnan ja vanhempien väliseen kommunikoimiseen. Päiväkodeilla on nykyään nettisivustot jonne lastentarhaopettajat voivat ladata lasten piirustuksia ja esimerkiksi kuvia päiväkodin retkistä ja muista tapahtumista. Nettisivujen avulla opettajat pystyvät myös ilmoittamaan tapahtumista ja muista tärkeistä asioista nopeasti vanhemmille. Uskon että nyt esimerkiksi koronan aikana tämä on tullut tarpeen. Vanhemmille on voitu ilmoittamaan nopeasti päiväkodin uusista säännöistä ja käytännöistä. 

Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan on otettu mukaan myös erilaisia digitaalisia taitoja vaativia asioita. Opetukseen on otettu mukaan myös esimerkiksi tabletit. Varhaiskasvatuksessa opetetaan nykyään myös koodausta. Tämä herätti minussa kummastusta ja jopa huvitusta. Aluksi kuvittelin pieniä lapsia tietokoneiden takana koodaamassa koodia, mutta asia ei onneksi ihan näin ole. Lapset esimerkiksi pelaavat erilaisia pelejä, joissa he oppivat noudattavaan koodauksen perussääntöä. Peleissä opetetaan liikuttamaan esimerkiksi eläimiä tai autoja ohjeiden mukaan eteenpäin. Ohjeissa voidaan pyytää liikuttamaan esimerkiksi lammasta kaksi askelta oikealle, kolme vasemmalle ja viisi eteenpäin.


Lapsille tämä pelihetki on varmasti mukava ja he eivät välttämättä ymmärrä, että he harjoittelevat koodausta. En kuitenkaan näe miksi tämä olisi tarpeellinen taito lapselle, joka ei välttämättä esimerkiksi osaa kirjoittaa vielä kunnolla.

 Digitalisaatio varmasti jatkaa kasvuaan varhaiskasvatuksessa ja sitä otetaan enemmän ja enemmän mukaan siihen. Digitaaliset laitteet voivat olla rakentamassa ja lisäämässä oppimista, mutta minusta näillä ei saa kuitenkaan korvata perinteistä opetusta kokonaan. Jos lapset oppivat kirjoittamaan vaan tietokoneilla tai tableteilla, miten käy heidän normaalin kirjoittamisensa? Lähtökohtaisesti digilaitteilla ja niiden käytöllä voi olla niin positiivinen kuin negatiivinen vaikutus lapsen sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisen kehityksen osa-alueisiin. Päiväkodissa lasten on kuitenkin ensisijaisesti tärkeää viettää aikaa toisten lasten ja aikuisten kanssa ja oppia heidän kanssaan. Päiväkodissa on tärkeää oppia myös vuorovaikutustaitoja ja tätä ei saavuteta tuijottamalla yksin tietokoneruutua koko päivän.

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen aihe lukea, sillä itse en ole asiaan aikaisemmin perhetynyt ollenkaan. Tuntuu tosiaankin hassulta kuulla, että lapset opettelevat tabletetilla "koodauksen" alkeita osaamatta vielä edes lukea tai kirjoittaa. Digitaalisempaan suuntaan on mentävä, mutta mikä on näiden uusien tapojen hinta, jää tulevaisuudessa nähtäväksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tekoäly ja miten se vaikuttaa työpaikkoihin

Verkkokaupat

Digitaalinen koulu - koronan aikana