Digitaalisuus varhaiskasvatuksessa
Viime postauksessa kävimme läpi, miten digitaalisuutta on käytetty koulussa apuna ja eniten, miten korona on vaikuttanut digitaaliseen kouluun. Tässä postauksessa avaan, miten digitaalisuus on otettu osaksi varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatukseen
on lisätty pikkuhiljaa kokoajan enemmän digitaalisia ominaisuuksia. Ensiksi
nämä tulivat työntekijöille ja heidän työtään helpottamaan. Sitten
henkilökunnan ja vanhempien väliseen kommunikoimiseen. Päiväkodeilla on nykyään
nettisivustot jonne lastentarhaopettajat voivat ladata lasten piirustuksia ja
esimerkiksi kuvia päiväkodin retkistä ja muista tapahtumista. Nettisivujen
avulla opettajat pystyvät myös ilmoittamaan tapahtumista ja muista tärkeistä
asioista nopeasti vanhemmille. Uskon että nyt esimerkiksi koronan aikana tämä
on tullut tarpeen. Vanhemmille on voitu ilmoittamaan nopeasti päiväkodin
uusista säännöistä ja käytännöistä.
Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan
on otettu mukaan myös erilaisia digitaalisia taitoja vaativia asioita.
Opetukseen on otettu mukaan myös esimerkiksi tabletit. Varhaiskasvatuksessa
opetetaan nykyään myös koodausta. Tämä herätti minussa kummastusta ja jopa
huvitusta. Aluksi kuvittelin pieniä
lapsia tietokoneiden takana koodaamassa koodia, mutta asia ei onneksi ihan näin
ole. Lapset esimerkiksi pelaavat erilaisia pelejä, joissa he oppivat
noudattavaan koodauksen perussääntöä. Peleissä opetetaan liikuttamaan
esimerkiksi eläimiä tai autoja ohjeiden mukaan eteenpäin. Ohjeissa voidaan pyytää
liikuttamaan esimerkiksi lammasta kaksi askelta oikealle, kolme vasemmalle ja
viisi eteenpäin.
Lapsille tämä pelihetki
on varmasti mukava ja he eivät välttämättä ymmärrä, että he harjoittelevat
koodausta. En kuitenkaan näe miksi tämä olisi tarpeellinen taito lapselle, joka
ei välttämättä esimerkiksi osaa kirjoittaa vielä kunnolla.
Digitalisaatio varmasti jatkaa kasvuaan
varhaiskasvatuksessa ja sitä otetaan enemmän ja enemmän mukaan siihen. Digitaaliset
laitteet voivat olla rakentamassa ja lisäämässä oppimista, mutta minusta näillä
ei saa kuitenkaan korvata perinteistä opetusta kokonaan. Jos lapset oppivat
kirjoittamaan vaan tietokoneilla tai tableteilla, miten käy heidän normaalin kirjoittamisensa?
Lähtökohtaisesti digilaitteilla ja niiden käytöllä voi olla niin positiivinen
kuin negatiivinen vaikutus lapsen sosiaalisen, fyysisen kuin psyykkisen kehityksen
osa-alueisiin. Päiväkodissa lasten on kuitenkin ensisijaisesti tärkeää viettää
aikaa toisten lasten ja aikuisten kanssa ja oppia heidän kanssaan. Päiväkodissa
on tärkeää oppia myös vuorovaikutustaitoja ja tätä ei saavuteta tuijottamalla yksin
tietokoneruutua koko päivän.

Mielenkiintoinen aihe lukea, sillä itse en ole asiaan aikaisemmin perhetynyt ollenkaan. Tuntuu tosiaankin hassulta kuulla, että lapset opettelevat tabletetilla "koodauksen" alkeita osaamatta vielä edes lukea tai kirjoittaa. Digitaalisempaan suuntaan on mentävä, mutta mikä on näiden uusien tapojen hinta, jää tulevaisuudessa nähtäväksi.
VastaaPoista