Digitaalisuus varhaiskasvatuksessa
Viime postauksessa kävimme läpi, miten digitaalisuutta on käytetty koulussa apuna ja eniten, miten korona on vaikuttanut digitaaliseen kouluun. Tässä postauksessa avaan, miten digitaalisuus on otettu osaksi varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatukseen on lisätty pikkuhiljaa kokoajan enemmän digitaalisia ominaisuuksia. Ensiksi nämä tulivat työntekijöille ja heidän työtään helpottamaan. Sitten henkilökunnan ja vanhempien väliseen kommunikoimiseen. Päiväkodeilla on nykyään nettisivustot jonne lastentarhaopettajat voivat ladata lasten piirustuksia ja esimerkiksi kuvia päiväkodin retkistä ja muista tapahtumista. Nettisivujen avulla opettajat pystyvät myös ilmoittamaan tapahtumista ja muista tärkeistä asioista nopeasti vanhemmille. Uskon että nyt esimerkiksi koronan aikana tämä on tullut tarpeen. Vanhemmille on voitu ilmoittamaan nopeasti päiväkodin uusista säännöistä ja käytännöistä. Varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan on otettu mukaan myös erilaisia digitaalisia tai...