Etätyöskentely - haasteet ja hyödyt


Koronaviruksen myötä etätyöt yleistyivät ja tämä on muuttanut monen arkea merkittävästi. Myös kun koulut siirtyivät etäopetukseen, saattoi joidenkin kotona olla hyvinkin vilkasta. Vanhemmat yrittävät molemmat olla etä-palavereissa vanhempi lapsi yrittää keskittyä matikan etäopetukseen ja nuorimmat lapset leikkivät ja huutavat olohuoneessa. Tällaisessa tilanteessa vanhemmilla on varmasti hyvin vaikeaa keskittyä työskentelyyn. Myös ruokailu voi aiheuttaa päänvaivaa nyt etätyöskentelyn ohella, varsinkin jos on lapsia, jotka pitäisi myös ruokkia. 

 

Yle oli tehnyt kyselyn huhtikuun alussa, jonka mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätyöskentelyyn. Ja heistä puolet haluavat jatkaa etätyöskentely koronan jälkeenkin. Uskon että tähän vaikuttaa paljon myös se millainen tilanne sinulla on kotona. Onko sinulla lapset kotona tai muita häiriöntekijöitä. Minä itse pidän etätyöskentelystä ja mielestäni se on kivaa vaihtelua. (Pekka Pantsu, 2020.)

 

If on myös tehnyt huhtikuussa kyselytutkimuksen etätyöskentelystä ja miten ihmiset ovat sen kokeneet. Kyselyn mukaan 88 % kokee etätyöskentelyn sujuvan erittäin tai melko hyvin. Joka kuvaa mielestäni selvästi sitä, että suomalaiset ovat tottuneet hyvin etätyöskentelyyn ja löytäneet itselleen sopivat ratkaisut. Vaikka jokaisella ei ole välttämättä ideaaliset työskentely olosuhteet kotona. Monet ovat valittaneet työergonomian huonontumisesta. Sillä jokaisella ei ole kotona kunnollista työpistettä missä voisi työskennellä ergonomisesti. Monet saattavat istua keittiön pöydällä tai löhötä sohvan nurkassa ja tehdä siinä töitä. (STT info, 2020.)

 

Etätyöskentely tuo mukanaan myös paljon positiivisia asioita. Monet säästävät paljon aikaa, kun työmatkoihin ei mene aikaa. Tässäkin nousee esille perhe niin kuin nousi negatiivissa vaikutuksissakin. Sillä saat viettää enemmän aikaa perheen kanssa. Myös tietysti se, että monet ovat oppineet uusia asioita tämän myötä. He ovat oppineet käyttämään erilaisia alustoja, joita ei olisi välttämättä tullut opeteltua. Korona tilanne on pakottaneet monet yritykset digitalisoitumaan myös yrityksen sisällä. Yritykset ovat joutuneet käyttöön erilaisia alustoja, joiden välityksellä on voinut jakaa tietoa. Suurin näistä on varmaan Zoom, Teams ja muut tällaiset palvelut, joissa voi ottaa toiseen yhteyden videopuhelulla ja jakaa omia tietoja reaali-ajassa.

 

Etätyöskentelyssä on varmasti jokaisen mielestä hyvät ja huonot puolensa. Ja on hyvin mielenkiintoista nähdä miten etätyöskentelyn käy koronan jälkeen. Palataanko normaaliin vai onko etätyöskentely tullut jäädäkseen...

 

Läheet:

Pekka Pantsu, 5.4.2020. Yle. Luettavissa: https://yle.fi/uutiset/3-11291865 Luettu: 19.5.2020

STT info, 2020. Suomalaisten etätyökokemukset korona-aikana ovat pääosin myönteisiä – työ ja vapaa-aika kietoutuvat tiiviisti yhteen. Luettavissa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/suomalaisten-etatyokokemukset-korona-aikana-ovat-paaosin-myonteisia-tyo-ja-vapaa-aika-kietoutuvat-tiiviisti-yhteen?publisherId=69817318&releaseId=69879664 Luettu: 19.5.2020

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tekoäly ja miten se vaikuttaa työpaikkoihin

Verkkokaupat

Digitaalinen koulu - koronan aikana