Sosiaalinen media


Sosiaalinen media on tullut todella isoksi osaksi monien arkea. Mielestäni ehkä vähän liiankin isoksi. Monet heräävät ja avaavat ensimmäisenä Instagramin ja viimeisenä katsovat sen viimeisenä ennen nukkumaan menoa. 

 

Sosiaalinen media tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, jossa jokainen käyttäjä voi olla aktiivinen viestijä tai sisällöntuottaja. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu yleensä monelta monelle. Esimerkiksi kun julkaiset kuvan Instagramissa, julkaiset sen monen eri käyttäjän nähtäväksi ja samoin nämä käyttäjät julkaisevat omat kuvansa toisten käyttäjien nähtäviksi. "Sosiaalinen media" on termi, jota alettiin käyttämään yleisesti vuonna 2009.  Ennen tätä termiä sillä on ollut muitakin termejä, kuten web2.0 sekä uusmedia. (Piilotettu aarre, 2020.)

 

Myös yritysmaailmassa on otettu käyttöön sosiaalinen media. Yrityksien sivustot ovat yleensä julkisia ja ovat kaikille näkyvillä. Uskon että nykyään suurin osa ihmisistä etsii tietoa yrityksistä sosiaalisesta mediasta kokoajan enemmän. Esimerkiksi yrityksen Instagram sekä Facebook sivustolta voi saada nykyään enemmän informaatiota, kun yrityksen omilta nettisivuilta. Monet yritykset saatavat käyttää sosiaalista mediaa myös omille työntekijöille. Esimerkiksi yrityksellä voi olla Facebook sivusto, joka on suljettu ulkopuolisilta, jossa yrityksen työntekijät voivat jakaa tietoa toisilleen työpaikan tapahtumista.

 

Sosiaalinen media on helpottanut yrityksiä jakamaan tietoa laajemmin isommalle yleisölle. Yritys voi valita alustan sen mukaan millaista porukkaa he toivovat tavoittavansa. Ennen sosiaalista mediaa yrityksen oli vaikea saada suoraa kontaktia kuluttajiin ja mainostaminenkin oli todella erilaista. Nykyään myös sosiaalisessa mediassa voidaan ostaa mainospaikka yritykselle ja näin pystyt taas valita missä ja millaisille kuluttajille mainostat yritystä tai tuotteita.

 

Yritykset voivat myös tehdä virheitä sosiaalisessa mediassa. Yrityksellä tulee olla sosiaalisen median strategia. Ilman tätä yritys ei pysty tehokkaasta viestimään kohderyhmälleen. He tarvitsevat selkeän äänen, tavoitteet ja julkaisukalenterin. Yrityksen pitää valita itselleen sopivat sosiaalisen median kanavat ja miettiä mitkä sopivat heidän käyttöönsä. On hyvä olla useammassa sosiaalisen median kanavassa mutta ei välttämättä jokaisessa. Yrityksen pitää miettiä sosiaalisen median sisältö tarkasti. Kuinka usein postataan ja mistä postataan. Kuluttajat, jotka käyttävät sosiaalista mediaa muodostavat käsityksen yrityksestä heidän sosiaalisen median sivujen mukaan.

 

Yrityksellä on siis hyvä olla sosiaalisessa mediassa, mutta se vaatii yritykseltä myös aika paljon. Se ei ole niin yksinkertaista miltä se ehkä ulkopuoliselle saattaa vaikuttaa.

 

Lähteet:

Piilotettu aarre, 2020. Mitä se "sosiaalinen media" on? Luettavissa: https://piilotettuaarre.fi/artikkelit/sosiaalinen-media/sosiaalisen-median-maaritelma/ Luettu: 4.5.2020

Kommentit

  1. Hyvä ja mielenkiintoinen postaus.Tekstisi oli hyvin selkeää ja johdonmukainen.Olen samaa mieltä, että sosiaalinen media on tullut todella isoksi osaksi ihmisten arkea. Voin sanoa, että olen kans yksi niistä henkilöistä, joka käy somea läpi ennen nukkumaan menoa ja tavoitteena on tietenkin päästä siitä jossain vaiheessa yli.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tekoäly ja miten se vaikuttaa työpaikkoihin

Verkkokaupat

Digitaalinen koulu - koronan aikana